keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Piparkakkutalli
Huomenna on syyskauden viimeinen valmennus ennen joululomaa. Jokavuotiseen tapaan vien valmentajalle pienen kiitoslahjan kuluneesta vuodesta. Jo useamman kerran olen tehnyt hänelle piparkakkuyllätyksen. Viime vuonna pipareista muodostui porojen vetämä joulupukin reki lahjoineen. Tällä kertaa vuorossa on perinteinen hevostalli.
Tallin kaavat olen piirtänyt itse leivinpaperille, ja palat on leikattu taikinasta veitsellä. Myös hevoset ovat vapaalla kädellä muotoiltuja, sillä en omista hevosen muotoista piparkakkumuottia.
Taikinana käytin tällä kertaa Myllyn Paras Perinteistä piparkakkutaikinaa, joka on mielestäni valmistaikinoista maistuvinta. Tallin, hevosten ja pohjan tekemiseen meni hieman yli puoli kiloa taikinaa. Sokerikuorrutus on Dr.Oetkerin valmista, tuubissa myytävää valkoista pikeeriä. Tallin osat on liimattu toisiinsa sulatetulla sokerilla.
Tallin seinien koristeluun käytin sokerikuorrutuksen lisäksi Lindtin tummaa appelsiinisuklaata, Fazerin Avec-ranskanpastilleja ja sokerisia kakunkoristeita (sydämiä ja lumihiutaleita, joita on myös hevosten loimissa ja riimuissa). Hevosaitaus on tehty Halvan lakumatosta ja irtona myytävistä kuorrutetuista lakupaloista. Lantakasoina tarhassa on suklaarusinoita, koska oikea tallikaan ei koskaan ole täydellisen siisti ;)
Toivotan valmentajalle - ja toki kaikille muillekin - oikein rauhallista ja rentouttavaa joulua!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti