tiistai 23. joulukuuta 2014

Melkein joulu...

Tänään on melkein joulu. Viimeiset valmistelut on hoidettu, lahjat pakattu, laatikot paistettu. Lumikin satoi vihdoin maahan tehden luonnosta kauniin ja rauhallisen. Kaikki on valmista vuoden suurimpaan juhlaan.

Huomenna on Joulu.

Yksinkertaista, mutta mielestäni kaunista!

Siskojen lahjoissa pakettikorttina toimivat puiset sydämet

Lahjakortti kääriytyy seinätapettiin

Koirien joulupaketit saivat kääreeksi hesaria, jota on turvallista repiä

Tämän aamun näkymä



lauantai 13. joulukuuta 2014

Lucia ja joulukuusi valon tuo!

Lucian päivään huipentuva viikko toi joulukuusen kotiini. Kuusen tuoksu kutittelee nenää, ja kuusenkynttilöiden valossa voi tunnelmoida jouluisia juttuja. Joulukortit lähtivät postiin perjantaina. Jos unohdit postittaa omasi, ei hätää. Ykkösluokan merkillä ne ehtivät vielä perille ennen aattoa!

Hyvää Lucian päivää!















sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Pipareita, pipareita!

Itsenäisyyspäivänä meillä pidettiin perinteiset Piparinpaistajaiset. Kas näin!









sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Puurojuhla tuo joulun kotiin


Valmiina riihellä tonttujen keittämä joulupuuro on
Ja kaikki saapuu piiloistansa joulun viettohon.
Hupsis, tupsis huppeli rupsis,
ne piirissä pyörivät, puppeli jupsis.
Puuroa täynnä on saavit ja kiulut
tanssihin tahtia antaa viulut!
Hupsis, tupsis pimpeli pompeli
hiiri se kissalle takkia ompeli.
Kaikki vaan joukkohon leikkiä lyömään
ja puuroa syömään, kun joulu on! 

Puurojuhlaa vietettiin tänä vuonna ensimmäisenä adventtiviikonloppuna. Kaikki ihanat vieraat saivat masut täyteen puuroa ja muita jouluisia herkkuja, jonka jälkeen pelailimme yhdessä lautapelejä pitkälle yöhön. Juhlan kunniaksi jouluasuun puetussa kodissa tuoksuu yhä glögi ja vastapaistetut piparkakut, mikäs sen mukavampaa!
 



Jouluseimi sai tällä kertaa paikan tähden alta makuuhuoneen ikkunan välistä. Joudun jemmaamaan koristeita ikkunan väliin kissojen takia. Niiden mielestä mikään ei voita huovutetulla paimenella tai tietäjälle leikkimistä...





Olohuoneessa tonttuillaan! Ikkunan välissä viime jouluksi askartelemani käpytontut saavat olla turvassa innokkaimmilta tassuilta, ja senkin päällä vanhempi tonttukaksikko toivottaa kylään tulijat tervetulleiksi.




Punatulkut saivat seurakseen muutaman Iittalan joulunpunaisen Teema-sarjan minimukin. Muumikuvioidut mukit roikkuvat tonttujen vieressä koristeoksissa. Olen aivan ihastunut näihin pikkumukeihin, ja haluaisin ostaa vielä setin tai kaksi ripustettavaksi joulukuuseen.






Tämän vuoden uusimmat koristeet ovat kaksi Pentikin poroa, jotka löytyivät äidiltä saamastani pikkujoulun yllätyspaketista. Äidin vaisto on pettämätön, sillä olin ihastellut tätä kaksikkoa kaupassa jo useampaan kertaan! Nyt ne pitävät minulle seuraa television vieressä.



Siskolta viime jouluna lahjaksi saamani Sagaformin glögisetti pääsi vihdoin testiin, ja nousi heti yhdeksi suosikeistani juhlapöydässä! Glögi pysyy kynttilän päällä juuri sopivan lämpöisenä, eikä kenenkään tarvitse nousta pöydästä hakemaan lisää juotavaa. Kannu ja teline ovat myös kauniit ja tarpeeksi yksinkertaiset sopimaan moneen kattaukseen. Tästä tulee vakiovieras Puurojuhlan ruokapöydässä ja muissakin joulunajan illanistujaisissa!



sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Erilainen jouluhalko

Viime jouluna näin jossain ulkolaisessa sisustuslehdessä uskomattoman ihanan koristeidean. Lehdessä mökin kattoon oli kiinnitetty roikkumaan kuiva, käppyräinen puunoksa, johon oli ripustettu kauniita koristeita. Päätin, että ensi jouluna minullakin on oma risu katossa killumassa!

Kesällä alkoi oikeanlaisen karahkan metsästäminen, sillä enhän sentään kelpuuttaisi kotiini mitä tahansa kepakkoa. Lopulta sopiva käppyrä löytyi metsäpolulta Upinniemestä, ja auton takakontissa sen matka kohti koristeellisempaa elämää sai alkaa.


Ensimmäiseksi poistin irtoilevan kuorikerroksen oksan pinnasta. Tämän jälkeen oksa kuivatettiin kahdesti saunassa noin 80 asteen lämpötilassa, jotta se ei mätänisi tai homehtuisi, ja jotta mahdolliset ötökät kuolisivat. Katton porattiin reiät, joihin asennettiin huomaamattomat valkoiset koukut. Oksa roikkuu tavallisen kalastussiiman avulla koukuissa kiinni. Nopeasti katsottuna näyttää, kuin se leijuisi ihan itsekseen! Jos oksakortisteen laittaisi esimerkiksi ruokapöydän ylle, siimat voisivat olla pidemmät ja oksa roikkua alempana. Omani on ripustettu melko korkealle, jottei se häiritse kulkemista huoneessa.

Oksa on näyttävä koriste sellaisenaankin, mutta tunnelmaa on mukava ja helppo vaihdella ripustettavien koristeiden avulla. Itse ripustin omaan oksaani Ikeasta ostettuja huopapunatulkkuja. Selvityksen alla on, saisiko kattolanpun paikasta johdettua sähköt niin, että jouluksi saisin oksaan pienet, sievät valot. Korsteet voi ripustaa kauniilla nauhoilla tai kalastussiimalla. Kaunis nauha näyttää hyvältä myös oksan ympäri kieputettuna.




Itse en ole käsitellyt oksaa muulla tavoin, mutta halutessaan sen toki voisi maalata esimerkiksi spraymaalilla valkoiseksi, harmaammaksi tai vaikka kullanhohtoiseksi! Oksan voi myös päällystää nauhalla tai juuttinarulla, jolloin yleisvaikutelma on pehmeämpi. Omaa silmääni miellyttää eniten luonnon oma pinta ja väri. Vanhoissa karahkoissa on hienoja pintakuvioita, jotka tulevat esiin parhaiten sellaisenaan.

Oksan pinta on kauniin värinen ja kuvioitunut


Mikäli haluat omaankin kotiisi erilaisen jouluhalon, kerääthän oksan maasta, etkä revi eläviä puita! Maasta löytyneet kuivat karahkat sopivat tarkoitukseen parhaiten, eikä niiden kerääminen vahingoita ketään. Mitä kippuraisempi ja isompi karahka on, sitä näyttävämmän koristeen siitä saa! Muista kuivata oksa huolella, niin se säilyy hyvänä pitkään.

Jos vuokrasopimuksesi tai muut tekijät tekevät kattoon ripustamisen mahdottomaksi, käppyräinen oksa näyttää hienolta myös ruukkuun tai maljakkoon aseteltuna. Laita ruukun/maljakon pohjalle riittävästi koristehiekkaa tai -kiviä tukemaan oksaa. Myös ruukussa/maljakossa seisovaan oksaan voi ripustaa haluamiaan koristeita tai tunnelmaa luovan valosarjan.